Päätökset lähellä meitä

Menneinä vuosina varoittelin erään organisaation säästötavoitteiden kohdalla seuraavasta asiasta: Kun tietyt toiminnot siirretään lähikaupunkiin ja työntekijät menevät autoillaan palavereihin, käyttävät aikaa ja kilometrikorvausten muodossa myös organisaation rahaa matkoihin. Kun organisaatiouudistuksen myötä kaikki – sitä isoa kaupunkia myöten – tulevat osaksi “yhtä isoa perhettä”, tietyn työalan työntekijä sahaa kymmeniä kilometrejä laajentuneen toimialueensa toiseen päähän ja takaisin. Toisaalla syntyy säästöjä (keskitetty talous- ja hallinto-osasto); toisaalla kustannuksia (kilometrikorvaukset, aika joka kului ajamiseen). Vähitellen syntyy ilmiö, joka on tuttu monella pienellä paikkakunnalla tai organisaation haarakonttorissa: Pienen, etäällä olevan ylläpitäminen ison toimesta osoittautuu hankalaksi tai kalliiksi – ja näin ison toimesta alkaa tulla painetta sammutella valoja ja lakkauttaa tuo pieni, syrjemmällä oleva. 

Ounasteluni osui oikeaan. Organisaation “haarakonttoreiden” alasajo on alkanut.

Tavoitteena on, että jatkossakin Miehikkälää ja miehikkäläläisiä koskevissa asioissa päätöksenteko pidetään mahdollisimman lähellä meitä (mieluiten Miehikkälässä ja miehikkäläläisillä), jotta voimme vaikuttaa päätöksiin.

Olin nimittäin melkoisen kauhistunut ja pöyristynyt, kun kuulin, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta valmistellessa pieni Miehikkälä oli liian pieni kuultavaksi. Valmistelussa ei ole yhtään Miehikkälän edustajaa – koska olemme liian pieni kunta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteisiin on kirjattu seuraava tavoite:

Sote-uudistuksessa koko julkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa kehitetään vastaamaan yhteiskunnan muutoksiin. Uudistaminen tehdään palvelut edellä, ihmiskeskeisesti.

 Tällaisessa isossa kuvassa kuin sote-uudistus on, myös pienen näkökanta on otettava huomioon, koska pienikin osallistuu kustannuksiin ja käyttää palveluita. 

Se, että kunta on pieni ja syrjässä, ei tarkoita sitä, etteikö täällä olisi näkemystä ja osaamista – toisin sanoen annettavaa yhteisten asioiden valmisteluun.

Kun aikanaan muualta Miehikkälään muutin, olin vaikuttunut monista asioista, jotka kunnassa olivat erinomaisesti suhteessa kunnan pieneen kokoon. Esimerkiksi ikääntyvän väestön ja kehitysvammaisten asioissa kunta on ollut Suomen laajuisestikin edelläkävijä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s